top of page


Muotokuvaus hevosen kanssa Kouvolassa
Eläinten tuominen mukaan muotokuvaukseen tuo ihan oman aspektinsa kuvaukseen ja sen kulkuun. Vaikka haastavuus on eri luokkaa, kuin pelkästään ihmisen muotokuvauksessa, on kuvaaminen eläimen kanssa todella mielekästä juuri sen vuoksi. Lisäksi eläinten kanssa on aina ihanaa päästä viettämään aikaa, myös näin kuvausten varjolla. Joulukuussa kuvattiin tätä ihanaa parivaljakkoa kovissa pakkaslukemissa. Päivä sattui olemaan suunnilleen koko joulukuun kylmin täällä Kouvolassa, mutt

Viekas Photography
Dec 30, 20211 min read


Pariskuntakuvaus auringonlaskussa
Sivujen päivittely on ollut hieman taka-alalla kesän ajan johtuen kiireistä, mutta ajattelin lisätä tänne näytille laajemman gallerian pariskuntakuvauksista, jotka tehtiin heinäkuun eräänä kuumana heinäkuun iltana. Näissä kuvauksissa oli ihanaa rentoutta ja heittäytymistä ja kuvista välittyy juuri se hyvä fiilis. Näistä tulee hyvä mieli vielä näin reilusti jälkikäteenkin katsellessa. Auringonlaskussa kuvaaminen on niin upeaa ja valo, joka tällaisissa kuvauksissa vallitsee, on

Viekas Photography
Aug 5, 20211 min read


Kuvaushetki rannalla - valokuvausta pilvisellä säällä?
Voi miten ihana pikainen kuvaushetki meillä oli keskiviikkoiltana. Upeeta päästä kuvaamaan veden äärellä ja jopa itse vedessä. Ihanaa heittäytymistä mallilta, kiitos Manna! Näistä kuvista oli älyttömän vaikeaa valita omia suosikkeja tai mitä haluaa julkaista, kun tuntui, että kaikki oli niin onnistuneita ja kauniita. Vaikka hyttysiä oli taas Kouvolan illassa enemmän kuin laki sallii, selvittiin hienosti ja hyvin mielin. Pilvinen sää on varmaan mun henkilökohtainen suosikki ku

Viekas Photography
Jun 17, 20211 min read


Miksi tulla kuvattavaksi kumppanin kanssa?
Yleisimpiä syitä käydä ammattivalokuvaajan kuvattavana ovat valmistujaiset, häät ja 1-vuotiaan lapsen alkutaipaleen tallentaminen. Tässä postauksessa pohditaan hieman sitä, miksi oman rakkaan kanssa kannattaa käydä valokuvauksessa ja miten valmistautua kuvaukseen kumppanin kanssa. Valokuvauksessa käyminen oman rakkaan kanssa tuntuu spesiaalilta varsinkin, jos ette ole koskaan aikaisemmin käyneet yhdessä kuvattavana. Kokemus on pariskuntaa yhdistävä ja positiivinen, sekä jotai

Viekas Photography
Jun 8, 20212 min read


Ihana valmistujaiskuvaus - miten olla valokuvissa?
Varmaan yleisin asia, minkä kuulen kun ollaan aloittelemassa kuvaamista on "mä en sitten osaa oikein olla kameran edessä". Tämä on tosi yleinen tunne monelle meistä, myös itselleni tuttu. Usein kameran edessä voi olla vähän kiusallinen olo, varsinkin, jos kuvaaja on itselle ennalta tuntematon henkilö. Miten sitten saadaan aikaiseksi otettua kauniita, luonnollisen näköisiä kuvia ja kuvattavan olo rennoksi? Käydään vähän läpi muutamaa itselläni käytössä olevaa tekniikkaa tässä

Viekas Photography
Jun 5, 20212 min read


Pastellisävyjä Kouvolan Mielakassa
Olen pidemmän aikaa ihastellut somesta kuvia Kouvolan Mielakan rinteisiin maalatusta pitkästä räsymatosta ja nyt pääsin vihdoin itsekin siellä kuvailemaan. Vaikka sää olikin vähän kolea ja sateinen ja rinne hyvin liukas, saatiin kauniita kuvia noissa ihanissa väreissä. Kuvattavan vaatteetkin sattuivat melkein sävy sävyyn taustan kanssa ihan vain tuurilla. Tämä jatkuva sade ja kylmyys alkaa nyt kyllä jo rasittamaan omaa mieltä. Mitään muuta en tahtoisi kuin kuvata koko ajan, m

Viekas Photography
May 27, 20211 min read


Maisteriksi valmistuneen kuvaus Korialla
Piipahdin Kouvolan Korialla kuvaamassa valmistujaiskuvia maisteriksi valmistuneen kanssa. Sade taukosi juuri täydellisesti hyvin epävakaisena päivänä ja aurinkokin paistoi lähes koko kuvauksen ajan; täydelliseen saumaan siis. Luonto tuntui olevan ihan erityisen vihreänä ja vehreänä ja metsä- sekä joenvarsimaisemat olivat mitä upeimpia kuvaukseen. Maisteriksi valmistuminen on upea syy käydä kuvattavana! Elämän saavutusten juhlistaminen muotokuvalla varmistaa, että pystyt palaa

Viekas Photography
May 24, 20211 min read
bottom of page
